Lieksalainen Perussa ja Boliviassa: 19.6. Uro-intiaanien saarilla

Eilen (Perun aikaa) en saanut mitään juttua aikaiseksi, koska puolenpäivän jälkeen tuli mahdoton horkka ja kuume ja piti maata 16 tuntia paksujen peittojen alla. Mutta nyt on jo paljon parempi olo, taisi sikainfluenssa hellittää. Päätä on myös särkenyt usean päivän ajan ja maha on ollut sekaisin siitä asti kun Peruun tulin. Mutta se lienee vain salmonellaa, pitää ostaa jotain vatsalääkettä.

Mutta eilispäivästä piti kertomani. Aamukävelyllä kävin kaupungin keskustassa ja kuvailin rakennuksia ja poliiseja. Mitään ihmeellisiä nähtävyksiä täällä ei nimittäin ole.

Sitten yhdeksältä tultiin hakemaan retkelle uro-intiaanien kelluville saarille. Satamasta sinne ei ole kuin puolen tunnin venematka ja olihan taas uutta ihmeteltävää. Uroja on jäljellä enää n. 2900 ja suurin osa heistäkin asuu mantereella. Mutta osa noudattaa edelleen perinteitä ja elää 49 kelluvalla kaislasaarella. Ensiksi rantauduimme Chumi nimiselle saarelle. Siellä elää kuusi perhettä. Ravinnokseen he kalastavat, linnustavat ja keräävät vesilintujen munia. Talot on tehty kaislasta. Joka saarella on torni, josta pidetään yhteyttä naapurisaariin. Saaret rakennetaan siten, että ensiksi haetaan jostain n. metrin paksuisia 3 x 2 m kokoisia turvepaloja. Niihin upotetaan seipäät ja seipäät sidotaan toisiinsa narulla; näin saaret saadaan pysymään kasassa. Päälle kootaan n. 1 – 1,5 m paksuinen kerros kaisloja ja niiden päälle aletaan rakentaa taloja. Pohja on sen verran pehmeä, että onpahan kuin suomalaisella suolla talsisi. Keittopaikan alla on litteä kivi, mutta harvoin saaret kuulema palavat; palot saadaan sammumaan aika äkkiä kun vettäkin on lähellä. Talot kyllä joskus palavat. Myös veneet on tehty kaislasta; yhteen isoon veneeseen mahtuu parikymmentä ihmistä. Veneet kestävät koossa n. 15 kuukautta, sitten niihin istutetaan esim. perunaa.

Chumilta jatkoimme kaislaveneellä Pacha nimiselle saarella. Se on jo enempi turisteja varten rakenneltu. Saarella on kaislahotelli, jossa kaksi huonetta. Yöpyminen maksaa 10 solea eli vähän yli 2 euroa. Sitten on kauppa ja ravintola. Söin siellä jotain kalaa, hinnan piti olla 10 solea, mutta pyydettiinkin viisitoista. En viitsinyt jäädä kinaamaan, onhan tätä rahaa vielä. Mutta tuollainen huijaus ei kyllä mukavalta tunnu, seuraavan kerran kutsun paikalle vaikka poliisin.

Paluumatkalla alkoikin se horkka. Jos kuume ei olisi tänään hellittänyt, olisin kyllä ottanut yhteyttä lääkäriin. Olen siis täällä Punossa vielä huomisaamuun, sitten lähden Bolivian puolelle, aluksi Copacabana nimiseen kaupunkiin. Se on aika lähellä ja nähtävää sielläkin kuulemma on, retkiä Titicacan muille saarille. Tänään taidan käydä n. 50 kilometrin päässä Chucuito nimisessä paikassa. Siellä on esi-inkojen rakennelmia, tunnetuksi se on tullut penispatsaistaan. Vieläkin intiaanit käyvät siellä uhraamassa hedelmällisyyden jumalalle. Niin, puhelin on näköjään kadonnut. No, pitäähän jotain jo tällaisella matkalla sattuakin. Tai sitten piilotin sen huoneeseen, pitää etsiä vielä.