22.6. Bolivia, Valle de la Luna

Yön nukuin hyvin ja heräilin seitsemältä. Rahat alkoivat olla vähissä, joten piti lähteä etsimään automaattia. Yhden löysinkin pian, nostin 500 boliviaanoa. Yleensä automaatit antavat myös dollareita, mutta ei tämä. Koska viisikymppistä ei täällä saa missään rikottua, maksoin hotellilaskun, että saisin pikkuseteleitä. Sitten piti taksilla porhaltaa bussiasemalle ostamaan huomenaamuksi lippua Arequipaan. Nimittäin liput ostetaan aina ennakkoon tiskiltä, jos lippua ei ole, ei edes pääse lähtölaitureille, ainakaan kansainvälisillä linjoilla. Bussi lähtee 8.15 ja perillä pitäisi oltaman illlalla seitsemältä. Hinta oli 13 euroa.

Asemalla join kahvit ja otin taksin keskustaan. Hattu on täällä pakko olla ja nyt minulle ei enää kelpaa muu kuin gringomalli. Siinäpä olikin etsiminen. Pari tuntia varmaan kiertelin yhtä valtavaa torialuetta ja kyselin aika monta kertaa ennenkuin löysin pari gringohattujen myyjää. Kaikenlaisia myssyjä ja lippiksiä olisi ollut, mtta eihän gringo voi kulkea laamamyssy päässä. Se torialue oli muuten todella iso, katu toisensa perään oli täynnä vaikka minkä tavaran kauppaajaa. Sieltä jos ei jotain löydä, ei sitä tarvitse. Koska töitä ei täällä paljon ole, jokainen yrittää myydä jotakin, että saisi päivän ruokarahat kokoon. Myös kerjäläisiä tulee silloin tällöin vastaan. Täällä he ovat aina vanuhuksia ja viisi boliviaanoa olen aina antanut, jos taskussa on ollut. Monet ovat todella kurjan näköisiä, eikä eläkkeitä täällä varmasti ole.

Uusi hattu päässä laskeskelin budjettia ja totesin, että on minulla boliviaanoja, joita kuluttaa. Pysäytin siis taksin ja hinnaksi kuun laaksoon (n. puolen tunni ajomatka) ja takaisin perillä odotuksineen sovittiin 70 boliviaanoa eli seitsemän euroa. Evääksi olin ostanut neljä banaania 10 sentillä ja limsapullon.

Taksikuski oli nuori poika, joka kyseli kaikenlaista. Aika hyvin tultiin juttuun, vaikka hän puhui vain espanjaa. Perillä piti maksaa pieni pääsymaksu ja sitten oli valittavana kaksi polkua, 15 minuutin tai 45 minuutin reitti. Piti ottaa se pitempi, mutta taisin eksyä lyhemmälle. Polku on aika kapea, siellä täällä on tosin kaiteita. Mutta kompastua ei kyllä siellä kannata. Paikalla on aikoinaan ollut savesta ja muusta aineksesta muodostunut vuori. Savi on aikanaan rapautunut pois ja vain kiinteämpi kivi jäänyt jäljelle. Siitä ovat pilarit syntyneet. Melkein kaikki vuoret täällä ovat muuten savea, mikä oli minulle yllätys. Saveen on sekoittunut eri mineraaleja ja siksi vuorien väri vaihtelee paljon.

Monta turistia ei polulla näkynyt. Yksi intiaani tuli jo alussa ottamaan valokuvan ja kauppaamaan soittimia. Pan-huilun olisi saanut kahdella eurolla, mutta se ei ollut mikään kaksinen kapistus. Sitten olisi ollut ammattisoittajien huiluja 8 - 9 eurolla. Teki mielin ostaa, mutta sitten pitäisi ostaa matkamauistoille eri kassi.

Hiki laaksossa irtosi ja pyysin taksikuskia viemään vielä yhdelle näköalapaikalle. Sinne piti vielä kiivetä pitkät portaat ja huomasin että hattu jäi autoon. Mutta kuski oli huomannut sen myös ja juoksi tuomaan sitä sinne ylös. Pari kuvaa otin ja sitten palattiin hotelliin. Annoin satasen ja kuskilla oli vain kaksikymppinen takaisin, joten sovittiin että 80 boliviaanoa on ok. Sen verran hyvä oli palvelu.

Iltapäivästä La Pazissa kerron vielä seuraavassa jutussa.


Lieksan gringo kuun laaksossa.

Kuun laaksoa.

Tuo kivi on nimeltään naisen hattu.

Kuun laakson maisemia.

Lisää maisemia.

Vielä maisemaa, huomaa intiaani kallioiden huipulla.

Intiaani lähdössä lentoon.

Välillä rotkot oli aika syviä.

Näitä pylväitä riitti.

Tasaisempaa maisemaa.

Polku on tässä aika leveä, välillä oli kapeampikin.

Polku näkyy vasemmalla.

Reitillä oli muitakin kulkijoita.

Vielä vähän maisemia.

Laakson laidalla on myös asutusta.

Intiaani kauppaa soittimia.

Naisen hattu toisesta suunnasta.

Laaksossa näkyy La Pazia, kuva yhdeltä näköalapaikalta.

Taivanrannassa oikealla tököttävä huippu on nimeltään paholaisen hammas.