Lieksalainen Perussa ja Boliviassa: 21.6. Bolivia, Tiwanaku

Nyt bussi tuli hakemaan ajallaan eli 3.30 yöllä. Ensin ajelimme ympäri kaupunkia ja keräsimme auton täyteen. Sitten alkoi puolentoista tunnin matka yössä kohti Tiwanakua, aymara-intiaanien uuden vuoden juhlapaikkaa. Koko ajan noustiin pikkuhiljaa ylöspäin ja jo tunnin matkan päässä bussin ikkunat olivat umpijäässä. Ja alkoi palella, vaikka lämpimän takin alla oli kaksi collegepaitaa. Matkan emäntä tarjoili kokateetä ja saimme myös kaulaan kirjaillun pussin, jossa oli kokan lehtiä. Olimme n. neljän kilometrin korkeudessa.

Perille tultiin joskus kuuden jälkeen ja kun ulos autosta astui, kyllä suomalaistakin kummasti vilutti. Pakkasta oli nimittäin varmasti yli kymmenen astetta. Paikalla oli porukkaa ja autoja vaikka kuinka paljon ja jotkut sytyttivät ruohomättäitä nuotioiksi. Sitten kiivettiin jyrkkää rinnettä Ahapanan pyramidin raunioille odottamaan auringon ensi säteitä.

Varsinainen virallinen seremonia tapahtui alempana, temppelin raunioilla. Aika huonosti sinne asti näki, mutta juhlapaikalla oli ihmisiä sen verran, ettei sieltä olisi nähnyt sitäkään vähää. Juuri ennen auringonnousua nostettiin salkoihin Bolivian ja Amerikan alkuperäiskansojen liput. Tuota ruutulippua pidetään aymaroiden lippuna, mutta se kuulemma edustaa kaikkia Amerikan intiaaneja. Sotilassoittokunta soitti Bolivian kansallislaulun ja sotilasosasto ja kansa lauloi. Sitten uhrialttarilla liikkui aymara-pääliköitä ja jotain he tulen kanssa tuhrasivat, ilmeisesti uhrasivat.

Vähitellen kansa alkoi valua juhlapaikalta pois ja me taas yritimme sinne päin. Tungos oli hirmuinen. Huomasin myös joukon mellakkapoliiseja kypäröineen ja kilpineen. Ilmeisesti Perun intiaanien liikehdintä pitää poliisin täälläkin varpaillaan. Temppelin aukiolla aikamme kiertelimme ja lähdimme sitten aamupalalle.

Seuraavaksi oli vuorossa museoon tutustuminen. Oppaamme kyllä teki parhaansa, mutta ilmiselvästi ei hänellä paljon tietoa tiwanaku-kulttuurista ollut. Opastus museossa oli suurinpiirtein tällaista:"Tässä on nyt keramiikkaa muinaisilta ajoilta... ja tässä on lisää keramiikkaa muinaisilta ajoilta... ja tässä on metalleja muinaisilta ajoilta." Raunioilla hän kyllä osasi jo kertoa enemmän.

Museon jälkeen palasimme raunioille. Suurimman tuhon tekivät aikoinaan espanjalaiset. Esimerkiksi Tiwanakun temppeleistä vietyä kiveä on käytetty La Pazin Pyhän Fransiskuksen kirkon rakentamiseen. Ja Tiwanakun nykyinen kirkko on tehty yhden intiaanitemppelin päälle. 1960-luvulla taitamattomat arkeologit tekivät lisää tuhoa. He rakentelivat omin päin muureja valmiiksi ja siirtelivät esineitä toisiin paikkoihin. Esimerkiksi Auringon portti ei ole alkuperäisellä paikallaan. Näitä portteja käytettiin kai ajan mittaukseen. Tiwanaku-kulttuurin valta-aika oli v. 300 - 1000 jKr.

Seuraavaksi olikin lounaan aika. Alkuruuaksi otin Andien keittoa. Siinä oli kaikenlaista vihannesta, joista vain porkkanan ja perunan tunnistin. Pääruuaksi piti tietysti valita paistettua laamaa. Liha oli vaaleaa ja aika pehmeää, mutta ei mitenkään voimakkaan makuista. Jälkiruuaksi tuli hedelmäpala jugurtissa.

Ruokapöydässä alkoi juttu luistaa ja totesin, että suurin osa retkeläisistä oli eri puolilta eurooppaa, kaksi-kolmekymppisiä, jotka olivat jo paljon maailmaa kolunneet. Minä taisin olla vanhin ja kokemattomin matkailija. Aurinko oli jo niin ylhäällä, että pakko oli riisuutua t-paitasilleen. Mutta sitten taas iho alkoi palaa.

Vielä yksi kohde paluumatkalla oli. Keskellä altiplanoa eli ylänköä pysähdyimme näköalapaikalle, jossa oli jo valmiiksi muitakin turisteja. Kaikki olivat ringissä yhden intiaanin ympärillä, joka oli ilmiselvästi shamaani. Jotain hänkin siinä uhrasi ja käsiään nosteli, nuotiota sytytteli ja sammutteli. Ja välillä turistit huusivat mukana "hayayaa". Minua kiinnosti enemmän maisemat, tämä shamaani toi mieleen Lapissa turisteille järjestettävät kasteet ja otsan nokeamiset. Kuitenkin lopuksi myös paikalliset menivät polvillaan hakemaan shamaanilta siunausta, joten usko täällä on vahva - kuten monissa muissakin kehitysmaissa.

La Pazissa huomasin, että se gringohattu jäi bussiin. Olen mutenkin alkanut hukkailla tavaroita ja se ei ole matkalla hyvä juttu. Puhelin siis jäi kai pankkiautomaattiin ja sampoo Punoon. Lisäksi venematkalla uro-intiaanien luo säikähdin, että kamera jäi hotelliin. Olin jo varaamassa uutta matkaa seuraavaksi aamuksi ja v-tutti mahdottomasti. Sitten tunsin takapuolen alla jotain, luulin sitä turvavyön soljeksi. Mutta eihän siellä turvavöitä ollut, olin istunut kameran päällä koko ajan.

Matkasuunnitelmaa muutin taas siten. että olen vielä huomisen täällä La Pazissa. Valle de la Lunan eli kuun laakson tahdon ehdottomasti nähdä, kuvia olen nähnyt netissä. Sinne pääsee busseilla puolessa tunnissa, joten rahaakaan ei kulu. Mutta hattu pitää ensin ostaa, en vain tänään nähnyt missän yhtään gringomallia. Tiistaiaamuna lähden sitten Copacabanaan tai takaisin Punoon, jos tiet Cuscoon aukeavat. Sinne Inti Raimi juhlille voisi juuri ja juuri ehtiä. Onneksi bussit liikkuvat tiheään, matkat tosin ovat pitkiä.

Vaikka hattu hävisi, tämä on kyllä onnen päivä. Nimittäin ensi kertaa yli viikkoon olen uskaltanut piereksiä vapaasti. Tähän asti on joka kerta pitänyt pidätellä tai juosta vessaan, koska vatsa on ollut ihan sekaisin. Eikä päähänkään enää koske. Ne kokan lehdet ovat muuten yhtä tyhjän kanssa, paremmin suomalaista piristää vahva kahvi.