***
Viimeisin teksti ja kuvat näkyvät blogissa aina ensimmäisenä. Jos haluat seurata blogia aikajärjestyksessä, klikkaa sivulinkkejä blogin oikeassa laidassa. Kun klikkaat kuvaa, näet sen normaalikoossa (1024 x 768).

keskiviikko 17. kesäkuuta 2009

16.6. Colcan kanjoni

Intiaanikylien jälkeen matka jatkui kanjonille, jonka reunaa pitkin ajeltiin aika matka. Tie oli tosi röykkyinen, mutta maisemat mahtavat. Autoja ei juuri tullut vastaan; lehmiä, aaseja, vuohia ja hevosiakin oli sen sijaan riesaksi asti. Vielä kolmen ja puolen kilometrin korkeudesakin lehmä on täällä yleisin kotieläin.

Colcan kanjoni on syvimmillään yli kaksi kertaa niin syvä kuin Grand Canyon, 4160 m. Seinämät ovat kuitenkin loivemmat. Pohjalla virtaa Colca joki, joka yli 4000 kilometrin päässä laskee Tyyneenmereen Camana nimisenä. Colcan laidalla sijaitseva Andien osa toimii vedenjakajana. Tältä puolen joet laskevat Tyyneenmereen, mutta toisella puolella näiltä vuorilta saa alkunsa Amazon. Colca sijaitsee 140 km Arequipasta luoteeseen.

Colcan rinteillä eniten huomiota kiinnittävät pengerrykset. Tämä viljelymenetelmä keksittiin jo kauan ennen Kristuksen syntymää ja on edelleen käytössä. Sadetta ei juuri tule, mutta penkereet saavat vetensä vuorien laskuvirroista. Choquetico nimisestä paikasta näitä oli hyvä kuvata.

Pinchollo nimisessä paikassa puolestaan pysähdyimme katsomaan tien toisella puolella kohoavaa vuorenrinnettä. Rinteessä näkyi pieniä koloja, jotka kuulemma olivat esi-inkojen hautoja. Keskellä oli isompi hauta, josta oli valunut punaista väriä. Punainen oli inkoille kuninkallinen väri, sitä ei tavallinen kansa saanut käyttää. Jokin mahtimies siis kalliossa lepää. Pinchollo tarkoittaa muuten pientä penistä.


Lehmiä näkyi paimenen kanssa ja ilman.

Colcan kanjoni 1.

Colcan kanjoni 2.

Colcan kanjoni 3.

Colcan kanjoni 4.

Colcan kanjoni 5.

Colcan kanjoni 6.

Colcan kanjoni 7.

Colcan kanjoni 8.

Lieksalainen Colcan kanjonilla.

Colcan kanjoni 9.

Korkean paikan kammo alkaa kadota.

Viljelmiä kanjonin laidalla.

Lisää viljelmiä.

Pengerryksiä.

Intiaaninainen myi hedelmiä; punaiset olivat makeita, vihreät kitkeriä. Hinta n. 11 s / kpl.

Colcan pengerryksiä.

Kaktuksia täällä kasvaa monenlaisia.

Esi-inkojen hautoja Pinchollossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti